Kemikaalilainsäädäntö on muuttumassa

Kemikaalilainsäädäntö on muuttumassa

Julkaistu marraskuuta 1, 2021

Lukuaika 1 min

Vuosi sitten Euroopan komissio julkaisi uuden Kestävyyttä edistävän kemikaalistrategian vastauksena Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan (Green Deal) ja tavoitteeseen myrkyttömästä ympäristöstä.

Testaa itsesi: Tunnistatko nämä 10 terveydelle haitallista kemikaalia? 
Strategiaan kuuluu yli 50 toimenpidettä, joilla suojellaan ihmisten terveyttä ja ympäristöä vaarallisilta kemikaaleilta ja edistetään turvallisten ja kestävien kemikaalien käyttöä.

Tavoitteisiin kuuluu muun muassa kaikkein vaarallisimpien kemikaalien kieltäminen kuluttajatuotteissa ja PFAS-yhdisteiden eli per- ja polyfluorialkyyliaineiden vaiheittainen poistuminen markkinoilta EU:ssa, ellei niiden käyttöä osoiteta yhteiskunnan kannalta välttämättömäksi.

Lisäksi tavoitteena on luoda kriteerit lähtökohtaisesti turvallisille ja kestäville kemikaaleille ja vahvistaa EU:n lainsäädäntökehystä kemikaalistrategian tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kemikaalistrategian puitteissa tehdyillä aloitteilla tulee olemaan suuri vaikutus kemikaalilainsäädäntöön tulevina vuosina. Keskeisiä muutoksia on suunnitteilla sekä CLP- että REACH-asetukseen. Asetukset koskevat aineiden ja seosten luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista sekä kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, lupamenettelyä ja rajoituksia.

Strategian julkistamisen jälkeen on julkaistu myös etenemissuunnitelmat CLP- ja REACH-asetusten tarkistuksille. Seuraavassa esitellään lyhyesti, mitä nämä ehdotukset pitävät sisällään.

Lue myös artikkelimme EU:n kemikaalilainsäädännön noudattamisesta >

REACH-asetuksen tarkistaminen


REACH-asetukseen ehdotettuihin muutoksiin lukeutuvat aineiden rekisteröintiin vaadittavien tietojen määrän kasvu ja rajoitus- ja lupamenettelyiden uudistukset. Lisäksi ehdotetaan seosten arviointikertoimen (Mixtures Assessment Factor, MAF) käyttöönottoa aineiden yhteisvaikutusten arvioimiseksi.

Myös käyttöturvallisuustiedotteiden kehittämistä arvioidaan ja niille harkitaan harmonisoitua digitaalista formaattia, joka helpottaisi kommunikaatiota läpi koko toimitusketjun.

Alustavan vaikutustenarvioinnin palautevaihe on päättynyt, eikä julkinen kuuleminen ole vielä alkanut, mutta materiaaleihin voi tutustua osoitteessa: REACH-asetuksen tarkistaminen myrkyttömän ympäristön saavuttamiseksi

Terveydelle haitalliset kemikaalit - onko teillä näitä terveydelle haitallisia kemikaaleja työpaikalla? Katso listalta.

 

CLP-asetuksen tarkistaminen

Yksi keskeisistä muutosehdotuksista on uuden vaaraluokan perustaminen hormonitoimintaa häiritseville aineille. Sen lisäksi ehdotetaan uusia vaaraluokkia myös ympäristössä hitaasti hajoaville, kulkeutuville ja myrkyllisille aineille (PMT-aineet) sekä erittäin hitaasti hajoaville ja erittäin kulkeutuville aineille (vPvM-aineet).

Asialistalla on myös muutoksia merkintävaatimuksiin, tarkemmat säännöt kemikaalien nettimyyntiin ja selvennyksiä kemikaalien jakelijoiden rooliin myrkytystietokeskusilmoituksiin (PCN) liittyen.

Huomiota kiinnitetään myös uusien digitaalisten työkalujen käyttömahdollisuuksiin. Tämä kytkeytyy myös toiseen aloitteeseen, jolla pyritään yksinkertaistamaan ja digitalisoimaan kemikaalien merkintöjä. Tähän työhön liittyy myös EcoOnlinen tarkasti seuraama digitaalisten etikettien kehitys.

CLP-asetuksen tarkistukseen liittyen on nyt käynnissä julkinen kuuleminen osana vaikutustenarviointia. Julkinen kuuleminen on avoinna marraskuun 15. päivään saakka.

Jätä mielipiteesi ja vaikuta!

 

Kemikaalilainsäädännön täytäntöönpanon kehittäminen


Kemikaalistrategialla peräänkuulutetaan myös parempaa vaatimustenmukaisuutta ja lainsäädännön täytäntöönpanoa. Euroopan kemikaalivirasto ECHA piti lokakuun alussa Safer Chemicals -konferenssin, jossa korostettiin, että kemikaalien vaatimustenmukaisuutta tullaan tulevaisuudessa seuraamaan tarkemmin.

Lue myös artikkelimme terveydelle vaarallisten kemikaalien hallinnasta työpaikalla >


Sähköisellä kemikaalien hallinnalla varmistetaan, että organisaatiossa tunnetaan käytössä oleva - usein varsin moninainen - kemikaalikanta ja kunkin kemikaalin vaikutukset terveyteen ja työturvallisuuteen sekä suojautumiskeinot.

EcoOnline Chemical Manager -raportointityökalulla räätälöit tarpeidesi mukaiset, yksityiskohtaiset raportit, joiden avulla voit reaaliajassa verrata käyttämiäsi kemikaaleja EU-säännösten ja kansallisen lainsäädännön vaatimuksiin. Voit poimia tietoa käyttöturvallisuustiedotteessa mainituista aineista, voit selvittää, ovatko varastossasi olevat tuotteet vaatimustenmukaisia ja voit suodattaa raportteja säädösten, markkinoiden ja jopa yrityksesi toimipisteiden mukaan.

Chemical Manager auttaa organisaatiosi kemikaaliturvallisuustyössä. Pyydä maksuton demo asiantuntijamme kanssa ja kuulet lisää.

New call-to-action


Kirjoittaja Emma Holmberg

Product Manager | EcoOnline

Lue seuraavaksi

| Työturvallisuus
Hiilineutraalisuus: tästä on kyse

Hiilineutraalisuus terminä on monelle tuttu mutta harvempi tietää tarkalleen mitä se tarkoittaa, miten se liittyy...

| Työturvallisuus
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet – mitä ne ovat ja miksi organisaatiosi kannattaa osallistua niiden saavuttamiseen?

Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan kehitystä, joka turvaa hyvät elämisen mahdollisuudet sekä nykyisille että...

| Työturvallisuus
Uusia velvoitteita lisääntymiselle vaarallisiin altisteisiin liittyen

Syövän torjuntaa koskeva lainsäädäntö laajeni huhtikuun 2024 alussa kattamaan myös lisääntymiselle vaaralliset aineet...