Puhdistusaineiden kemikaalivaarat

Puhdistusaineiden kemikaalivaarat

Julkaistu elokuuta 2, 2018

Lukuaika 1 min

Ammattipuhdistusaineet loistavat, kun tarvitaan hyviä tuloksia, mutta tuovat työpaikoille myös kemikaaleihin liittyviä vaaroja.

Testaa itsesi: Tunnistatko nämä 10 terveydelle haitallista kemikaalia? 

Ammattilaistason puhdistusaineita käytetään Suomessa vuosittain miljoonia litroja eri aloilla pienistä siivousyrityksistä suuren mittaluokan teollisuuslaitoksiin. Ammattipuhdistusaineiden tehokkuus ja räätälöidyt ominaisuudet tulevat siis tarpeeseen, mutta tuovat mukanaan myös kemiallisia riskejä. Monet tuotteista luokitellaan vaarallisiksi ja niiden käyttö edellyttää työpaikoilla sekä vaarojen tuntemusta että riskien hallintaa.

Hyvin suunnitellut ja kulloinkin käsillä olevaan kohteeseen soveltuvat puhdistustoimet ovat osa toiminnan jatkuvuuden ja turvallisuuden varmistamista esimerkiksi elintarvikealalla, terveydenhuollossa ja teollisuuden ylläpito- ja huoltotoimissa, mutta edistävät luonnollisesti yleistä hyvinvointia ja viihtyisyyttä myös siivous- ja kiinteistöpuolella.

Koska puhdistusaineilta vaadittavat ominaisuudet vaihtelevat miedoista yleispuhdistusaineista esimerkiksi voimakkaasti desinfioiviin tai tehokkaasti rasvaa liuottaviin teollisuuspuhdistusaineisiin, myös niiden kemiallinen luonne vaihtelee huomattavasti pH-asteikon ääripäiden vesipohjaisista tiivisteistä jopa puhtaisiin liuottimiin.

Terveydelle haitalliset kemikaalit - onko teillä näitä terveydelle haitallisia kemikaaleja työpaikalla? Katso listalta.

Osa kustannustehokkaiden tiivisteiden vaaroista, kuten voimakkaasti happamien ja emäksisten nesteiden syövyttävyys, vähenee laimennettaessa tuotteita käyttövahvuuteen.

Puhdistusaineet sisältävät kuitenkin usein myös esimerkiksi ihoa ja hengitysteitä ärsyttäviä ja herkistäviä sekä jopa kroonisia terveyshaittoja aiheuttavia aineosia, joiden haittoja ei voi täysin poistaa laimentamalla.

Märkätyö, pesu- ja desinfiointiaineet sekä herkistävät säilöntäaineet aiheuttavatkin Suomessa vuosittain useita kymmeniä ammatti-ihotautitapauksia, vaikka kaikki niistä eivät olekaan juuri puhdistusaineiden aiheuttamia.

Kuten kaikilla kemikaaleilla, puhdistusaineiden vaaraominaisuudet eivät yksin määrää niiden aiheuttamien riskien mittavuutta, vaan tuotteiden käyttötavat vaikuttavat voimakkaasti niin terveys-, omaisuus- kuin ympäristöriskien suuruuteen.

Jatkuva työperäinen altistuminen korostaa terveysriskejä, mutta myös esimerkiksi puhdistettavien materiaalien tuhoutumisesta tai desinfiointiaineiden vääränlaisesta annostelusta aiheutuvat omaisuusvahingot ovat mahdollisia.

Esimerkiksi siivoustyön ergonomia, työvälineet ja menetelmät ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosikymmeninä ja turvallisuuden huomiointi on edistynyt myös puhdistusaineiden kehityksessä.

Työmenetelmät vaihtelevat edelleen runsaasti lähes täysin automatisoiduista prosesseista käsityöhön, jossa puhdistusaineiden kanssa saatetaan olla kosketuksissa lähes koko työvuoron ajan. Fyysisen kuormituksen lisäksi myös puhdistusaineisiin ja niiden irrottamaan likaan liittyvät riskit tulisikin huomioida kaikkien työtehtävien suunnittelussa.

Lainsäädännön määräämä riskienhallinnan toimenpiteiden tärkeysjärjestys ja vaarallisten kemikaalien korvaamisperiaate koskevat myös siivous- ja puhdistustöitä, ovat ne sitten yrityksen päätoimialaa tai sisäisiä tukitoimintoja. Riskinarvioinnin perusteella vaarallisimmiksi arvioiduille kemikaaleille tulisi siis aktiivisesti etsiä turvallisempia korvaajia vaikkapa yhteistyössä toimittajien kanssa ja riskejä pitäisi vähentää ensisijaisesti teknisillä ratkaisuilla henkilösuojainten sijaan.

Terveydelle haitalliset kemikaalit työpaikalla

Esimerkiksi töissä, joissa muodostuu aerosoleja tai vapautuu haihtuvia yhdisteitä kun puhdistusainetta suihkutetaan suihkepullolla, työntekijöiden altistumista voidaan usein vähentää suojainten lisäksi myös muuttamalla työn suoritustapaa. Puhdistusaine voidaan esimerkiksi suihkuttaa puhdistettavan pinnan ja samalla ilmatilan sijaan suoraan mikrokuitupyyhkeeseen.

Kemikaaliriskien hallinta lähtee siis liikkeelle vaarojen tunnistamisesta, joten kaikille työpaikalla käytettäville puhdistusaineille tulee vaatia toimittajalta käyttöturvallisuustiedotteet tai tiedot vaarattomuudesta. Riskinarvioinnin perusteella työpaikalla voidaan jatkuvasti sekä siirtyä vaarattomampiin tuotteisiin että kehittää yhdessä työntekijöidenkin kanssa haittoja vähentäviä työ- ja suojautumismenetelmiä.

Haluatko kuulla lisää?

New call-to-action

Lähteet:

Työterveyslaitos: Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2014

 

Kirjoittaja Henna Rosilo

Manager, Training & Consulting | EcoOnline

Henna (TkT, kemisti) toimii EcoOnlinessa kemikaaliturvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden asiantuntijana ja kouluttajana. Hän on aiempien tutkimus- ja tuotekehitystehtäviensä ohessa työskennellyt yli 10 vuotta kemikaalitiedonhallinnan, vaatimustenmukaisuuden ja kemikaalien turvallisen käytön kehittämisen parissa.

Lue seuraavaksi

| Työturvallisuus
Uusia velvoitteita lisääntymiselle vaarallisiin altisteisiin liittyen

Syövän torjuntaa koskeva lainsäädäntö laajeni huhtikuun 2024 alussa kattamaan myös lisääntymiselle vaaralliset aineet...

| Työturvallisuus
Mikä on päästökerroin ja miten se lasketaan?

Yllättävän monelle suomalaiselle yritykselle päästölaskenta ja päästöraportointi eivät ole vapaaehtoisia, vaan niitä...

| Työturvallisuus
Hiilidioksidiekvivalentti (CO2e) ja kasvihuonekaasut

Kasvihuonekaasut ovat monelle jo tuttuja käsitteitä. Harva voi kuitenkin sataprosenttisella varmuudella kertoa, kuinka...