Joulun kylpyläloma mielessä?

Joulun kylpyläloma mielessä?

Julkaistu joulukuuta 12, 2018

Lukuaika 1 min

Kosteat ja lämpimät kylpylätilat ovat työturvallisuuden kannalta haasteellisia paikkoja. Työnantajien lisäksi myös kävijät voivat vaikuttaa kylpylätyöntekijöiden hyvinvointiin monella tavalla.

Testaa itsesi: Tunnistatko nämä 10 terveydelle haitallista kemikaalia? 

Joulu lähestyy ja tuo suurelle osalle työssä käyvistä mukanaan toiveen levosta ja rauhasta. Kotona lepäilyn lisäksi myös matkustelu tarjoaa nykyään monelle helpon irtioton niin arkirutiineista kuin joulustressistäkin. Joulun matkoista iso osa tehdään kotimaahan ja erityisesti monet yrittäjät ottavatkin kiireisen joulusesongin kiitollisena vastaan. Se tarkoittaa tiivistä työtahtia myös matkailijoita palveleville työntekijöille ja antaa samalla paljon mahdollisuuksia tehdä jokapäiväistä työturvallisuuden ylläpito- ja kehittämistyötä.

Majoitus- ja ravintolapalveluiden lisäksi joulu ja uusivuosi ovat vilkasta aikaa myös kylpylöissä. Kaikissa kosteissa uima-allastiloissa esiintyy paljon niille erityisiä työturvallisuusriskejä, joista osa vielä korostuu kävijämäärän kasvaessa. Nautinnollinen joulupulahdus voikin siis olla toiselle riski.

Loppuvuodesta julkaistiin Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Marko Hyttisen vetämän, uimahallien ja kylpylöiden siivoustöiden riskejä selvittävän tutkimushankkeen loppuraportti. Tulosten mukaan työntekijät kärsivät siivoustyölle tyypillisten aikataulupaineiden ja ergonomisten haittojen ohella esimerkiksi liukastumisista ja lämpörasituksesta, mutta altistuvat lisäksi useille hyvin erityisille kemiallisille vaaroille.

Kylpylä- ja uimahalliympäristöjen työntekijöiden kemikaalikuormitukseen vaikuttavat muun muassa korkean hygienian ylläpidossa käytettävät kemikaalit ja kostea ja lämmin sisäilma. Myös kävijöiden altaisiin mukanaan tuoma lika voi allaskemikaalien kanssa reagoidessaan vapauttaa ilmaan haitallisia yhdisteitä, kuten ärsyttävää triklooriamiinia, mitä kylpylöissä vielä edistää altaiden korkea lämpötila.

Tutkimuksessa tunnistettiin tilojen sisäilmasta useita haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, joista osa oli peräisin käytettävistä siivouskemikaaleista, osa mahdollisesti rakennusmateriaaleista ja asiakkaiden käyttämistä kosmetiikkatuotteista, ja osa erilaisia reaktiotuotteita. Pintojen ja allasveden desinfioinnissa käytettävistä klooripohjaisista puhdistusaineista vapautuu ilmaan muun muassa syöpävaarallista kloroformia. Jos puhdistettavat pinnat ovat työskentelyn aikana lämpimiä, yhdisteiden haihtuvuus kasvaa, mikä entisestään nostaa altistumistasoa.

Triklooriamiinia havaittiin allastiloissa korkeina pitoisuuksina erityisesti normaalin käytön aikana. Tällöin siivoustyöntekijöiden lisäksi kemiallisille tekijöille altistuvat myös muut allas- ja saunatiloissa oleskelevat, kuten liikunnanohjaajat, uimavalvojat ja allasbaarien työntekijät, ja lyhytaikaisesti toki myös asiakkaat.

Terveydelle haitalliset kemikaalit työpaikalla

Kemiallisia haittoja voidaan vähentää muun muassa suunnittelemalla tilat ja niiden käyttö niin, että jokapäiväiset siivous- ja ylläpitotyöt voidaan tehdä mahdollisimman turvallisesti. Työntekijöiden perehdytys kemikaalien turvalliseen käyttöön ja asianmukaiseen suojautumiseen on välttämätöntä, mutta ei poista tarvetta edistää työturvallisuutta myös kehittämällä työmenetelmiä ja etsimällä haitattomia tuotteita. Erityisesti lämmön ja kemikaalien haitallisia yhteisvaikutuksia tulisi torjua tarmokkaasti.

Ja lomalaiset, muistattehan suojella myös teitä lomallanne palvelevia ja helliviä työntekijöitä ja noudattaa annettuja neuvoja! Ohjeet esimerkiksi peseytymisestä ennen altaaseen menoa, hajuttomista tuotteista ja juoksemisen kieltämisestä eivät ole hatusta vedettyjä, vaan osaltaan edistävät työhyvinvointia omalla tavallaan haastavassa työympäristössä. Jokaisella on oikeus tehdä työtään turvallisesti, joten tehdään omalla toiminnallamme hyvä joulu myös muille.

Lämpöistä ja turvallista joulunaikaa kaikille, niin lomailijoille kuin töitä paiskivillekin!

New call-to-action

 

Kirjoittaja Henna Rosilo

Manager, Training & Consulting | EcoOnline

Henna (TkT, kemisti) toimii EcoOnlinessa kemikaaliturvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden asiantuntijana ja kouluttajana. Hän on aiempien tutkimus- ja tuotekehitystehtäviensä ohessa työskennellyt yli 10 vuotta kemikaalitiedonhallinnan, vaatimustenmukaisuuden ja kemikaalien turvallisen käytön kehittämisen parissa.

Lue seuraavaksi

| Työturvallisuus
Mikä on päästökerroin ja miten se lasketaan?

Yllättävän monelle suomalaiselle yritykselle päästölaskenta ja päästöraportointi eivät ole vapaaehtoisia, vaan niitä...

| Työturvallisuus
Hiilidioksidiekvivalentti (CO2e) ja kasvihuonekaasut

Kasvihuonekaasut ovat monelle jo tuttuja käsitteitä. Harva voi kuitenkin sataprosenttisella varmuudella kertoa, kuinka...

| Työturvallisuus
ESG-raportointi: direktiivit, standardit ja viitekehykset suurennuslasin alla

ESG-raportointi on termi, jonka usein kuulee kestävän kehityksen keskusteluissa. ESG-raportointi itsessään ei...